sunnuntai 5. toukokuuta 2013

21# Jäähyväiset + touhuja Patun kanssa


Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
TINEKE V.D. HEUVELKAMP
★ 20.6.1982, Hollanti
† 1.5.2013, Suomi

Tällä viikolla jätimme jäähyväiset meitä lähes 12 vuotta ilostuttaneella ponitammalle. Tinke oli itsepäisin ja samalla maailman kiltein poni jonka tiedän. Ratsastaessa se ei totellut yhtään ketään ilman taluttajaa - taluttajan kanssa kantoi varovasti kaiken ikäiset lapset. Tinkeä on harjattu pyörätuolissa istuen ja Tinke oli niin hienosti. Tinken kanssa on kärrylenkeillä hypätty pois kärreistä pysäyttämään se, sitä on pyydystetty pihanurmelta  hyvin monia kertoja ja hyvin monen ratsastajan jalka on ollut ponin ja seinän välissä. Kuitenkin kaikessa omalaatuisuudessaan Tinke oli mulle shettiksistä ykkönen. Poni, joka on elämänsä aikana kantanut monia alottelevia poniratsastajia kyydissään. Poni, jonka kaikki tunsivat.

Sitten muihin juttuihin.. Patu on liikkunut aika tehokkaasti tällä viikolla. Maanantaina menin kentällä puolisen tuntia ja kävelin loppukäynnit maastossa, Patu oli perus eikä säväyttänyt suuntaan tai toiseen. Tiistaina oli hirveä tuuli eikä hevoset olleet yhteistyöhaluisia oikein missään. Päädyttiin siis metsäpoluille. Pyörittiin metsässä noin 20 minuuttia ja lopuksi käytiin vähän laukkailemassa ja ravailemassa tiellä.
Riina nappasi Rullen selästä kuvan, kun oltiin kallioisemmalla paikalla metsässä. Patun maha roikkuu kivasti :D
Keskiviikkona mulla oli vapun jäljiltä hieman oloja, joten päädyin illalla irtojuoksuttamaan Patun. Patu laukkaili innoissaan ja tuli aika hienoa liikettäkin esiin. Muutamilta pukeiltakaan ei vältytty.

Torstaina mulla oli viimeiset kouluun liittyvät näytöt ja niiden valmistelussa meni koko aamupäivä ja ilta menikin niitä suorittaessa, joten Riina meni Patulla ilman satulaa. Patu oli kuulemma ihmeen kiva ja rauhallinen. Loppukäynnit Patu pääsi kävelemään pellolle.

Perjantaina oli ohjelmassa pihaton siivous ja Patu vietteli vapaapäivää. Tosin Patun päivän liikunta taisi tulla jo siinä kun uudet purut pihatossa aiheutti hirveän pörhellyksen meidän laumassa..

Lauantaina Pinja oli kuvaamassa kun ratsastin Patun. Menin vajaan puoli tuntia kentällä ilman satulaa hölkkäillen ja loppukäynnit käytiin maastopolulla. Kuvista huomaa mun oman työskentelymotivaation kun ei ole satulaa:

Tänään sunnuntaina juoksutin Patua ensin liinassa n. 15min ja sitten irtona toiset 15min, sillä kello oli jo niin paljon etten itse jaksanut enää selkään kiivetä. Huomenna olisi ohjelmassa maastoilua Riinan ja Rullen kanssa ja tarkoitus olisi mennä vähintäänkin tunnin lenkki. Saa nähdä, minne päätetän lähteä.

2 kommenttia:

  1. Isot (hieman myöhäiset) osaanotot Tinken puolesta :( Poni valloitti kyllä ihan täysin mut kun eksyin silloin aikoinaan sun ja Riinan videoita seuraamaan youtubessa... :)

    VastaaPoista