48# Kun mikään ei ole kuin ennen

Niin yhtäkkiä voi kaikki muuttua. Vielä alkuviikosta kaikki oli niin hyvin, ja vaikka meidän lämppäritamma Leidi nyt olikin jo 23 vuotias, ajattelin että kyllä se ensi kesän ainakin meillä vielä on. Sitten se iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rakkaasta hevosystävästä olisi luovuttava ja mahdollisimman nopeasti.

Leidi oli mun ensimmäinen oma hevonen. Se tuli meille lokakuussa 2006 ja jos me ei oltais Leidiä otettu, olisi se jo laukkaillut taivaslaitumilla pitkät ajat. Ensimmäiset pari kuukautta Leidi vaan opetteli elämään uudessa paikassa ja pikkuhiljaa aloin sitä ratsastamaan. Olin itse 12 vuotias melko kokematon ratsastaja ja Leidi pöllöili minkä kerkesi. Ihmettelen ettei koskaan mitään vakavampaa sattunut vaikka lensin joskus kyydistä muun muassa seinää päin.

Kuitenkin Leidi oli aina maailman kiltein hoitaa eikä halunnut ihmisille mitään pahaa. Lisäksi Leidi tuli toimeen kaikkien hevosten kanssa.

Leidin ensimmäisiä kuukausia meillä. 

2007 kevät...

Pikkuhiljaa Leidi kuitenkin rauhoittui ja yhteistyö alkoi sujumaan. Alettiin käymään maastossa, hypittiin pieniä esteitä ja puuhailtiin milloin mitäkin. Eniten Leidi tykkäsi kuitenkin maastoilla, siellä se sai mennä ilman suurempia vaatimuksia. Leidi oli hyvin herkkä luonteeltaan, ja vaikka säpsyi välillä tyhmiä asioita, pysähtyi se aina. Ainakin melkein :D

kesä 2010

kesä 2011, Leidi 21v 

Leidinkin kanssa on ollut vastoinkäymisiä, raviaikainen jännevamma uusiutui vuonna 2009, mutta siitä Leidi vielä toipui kesän lepäiltyään. Kuitenkin tämän jälkeen Leidi oli koko ajan vaan kevyemmällä käytöllä ihan varmuuden vuoksi. Kuitenkin välillä Leidi pääsi mukaan touhuiluihin sekä tietenkin oli heppakavereiden kanssa laitumella ympäri vuoden :)

tammikuu 2012, hiihtoratsastusta. Leidi tykkäs noista suksista mutta pulkka aiheutti sille hermoromahduksen.

talvi 2012

Kuitenkin tämän viikon tiistai-ilta muutti kaiken. Leidi oli aina yleensä ensimmäisenä tai ainakin kavereiden kanssa odottamassa portilla iltaisin sisäänpääsyä, mutta tiistaina Leidiä ei näkynyt. Ensimmäisenä mun mielen valtasi pelko että mitä Leidille on tapahtunut. Kävelin laitumelle päin ja sieltä Leidi könkkäsi hitaasti tallia kohti. Lähemmällä tarkastelulla huomasin oikean etujalan, kaksi kertaa jo hajonneen jänteen, olevan aivan turvonnut ja kosketusarka eikä Leidi varannut painoa sille kunnolla.

Sekunnin sadasosassa tiesin jo, mikä tälle elämässään paljon antaneelle tammalle olisi oikea ratkaisu tässä vaiheessa. Päätös ei todellakaan ollut helppo. Leidi oli kuitenkin juossut yli 70 ravilähtöä, tehnyt neljä varsaa ja rikastuttanut ratsun hommissaan monien elämää omalla loistavalla luonteellaan. Äitikin alkoi tykkäämään lämminverisistä Leidin luonteen ansiosta. Kuitenkin ainut järkevä ratkaisu oli päästää Leidi taivaslaitumille näkemään vanhoja kavereitaan, laiduntamaan yhdessä Tinken kanssa.

Seuraavan päivän Leidi vietti kentällä parhaan kaverinsa Rullen kanssa tietämättömänä tulevasta. Vaikka rakkaasta ystävästä luopuminen sattui ja sattuu edelleen, Leidiä viimeistä kertaa taluttaessani tiesin että päätös oli juuri oikea. Leidiä sattui jokainen askel, mutta aina niin kiltti tamma käveli mukisematta löysällä narulla mun perässä.

Kiitos kaikesta, Carmody Silent Lady ♥

★ 10.5.1990

† 29.10.2013

47# Pitkästä aikaa taas

Ompas persoonallinen otsikko.. Noh, hetkeen en taas ole päivitellyt joten ajattelin ihan perus kuulumisia laittaa.

Tämä kuva on jostain parin viikon takaa, aika perus höntsäilyä kuvista päätellen.. Ah vois opetella istumaan keskellä satulaa :D

Seuraavat kuvat onkin tältä päivältä, Pinja oli kuvailemassa meidän kouluiluja.

Välillä vähän tippuu kuolaimen alle...

Tää kuva on musta hauska, kun heinäkuulta on samasta asennosta kuva(<klik), ja mun silmään ainakin Patu on tässä jo hieman ryhdikkäämpi.

Oikeassa kierroksessa laukassa P menis mielummin vasemmalle asettuneena...

Huomenna olisikin sitten valmennus pitkästä aikaa! Ihan hyvä päästä valvovan silmän alle ja saada taas vähän uusia juttuja treeneihin. Onkin mennyt vähän löysäillessä tämä 2kk valmennustauko.. :(

Paljon ollaan maastoiltu ja tuossa pari viikkoa sitten kävin ekaa kertaa pitkään aikaan kunnolla yksin maastossa. Saikun jälkeen Patu ei halunnut/uskaltanut yksin mennä maastossa kovinkaan pitkälle, vaan ollaan jumituttu viimeistään puolen kilometrin päähän kotoa. Mutta onneksi nyt maastoilu on taas ottanut sujuakseen. Välillä tosin liiankin hyvin, kun Devitan kanssa maastossa jarrut häviää johonkin...

Kiviharjussa olisi seuraavaksi 17.11 koulukisat, saa nähdä innostunko lähtemään. Todennäköisesti menen vaan heC seuraavaksi, kun se B on vähän liian vaikea luokka Patulle vielä.