sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

20# Loppuviikon puuhailuja

Tiistaina Riina ratsasti Patulla ja kuulemma ei ollut (taaskaan) mennyt mitenkään kehuttavasti. Alkuravien aikana Patu oli ollut rauhallinen mutta sitten vaan loppua kohden reipastunut ja ilmeisesti kuskannut Riinaa taas ympäri kenttää.. Ne ei vaan jotenkin ollenkaan tule juttuun !

Keskiviikko oli Patulla vapari.

Torstaina Veera meni taas Patun, oli ilmeisesti mennyt ihan hyvin. Patun kanssa vaatii aika paljon aikaa että alkaa tulemaan kunnolla juttuun ja Veeralla alkaa ilmeisesti pikkuhiljaa näkyä tuloksia :)

Perjantaina tulin itse kotiin vasta kympiltä ja satoi vettä/räntää, joten äiti oli ottanut hepat jo aiemmin sisään. Papsu vietteli taas vaparia..

Lauantaina lähdettiin Pinjan kanssa 8km maastolenkille. Tarkoitus oli ensin mennä vain yhtä pelloille vievää tietä pitkin ja kääntyä takaisin, mutta löydettiinkin sellainen metsätie mistä pääsee toisille maastoreiteille! Metsäreitti sinne oli aika vetinen paikoitellen ja pari pientä ojaa oli myös matkan varrella. Patu tapansa mukaan ei suostunut pientä 10cm levyistä puroa ylittämään taluttamatta.. Maastossa meni n. 1h 30min.
"Oikopolku" sinne toisille maastoille. Tässä oli aika märkä kohta, paikotellen oli paljon parempaa pohjaa ratsastaa.
Pinja ja Rulle, ollaan tultu tuolta oikopolulta pois. Tuolla tiellä ei liiku juuri koskaan ketään ja siellä on paljon hyviä laukkamäkiä!
Tänään kouluilin tunnin kentällä. Soitin Riinan kuvaamaan kun olin mennyt jo yli puoli tuntia ja aloittelin laukkatyöskentelyt joten kuvat aika yksipuolisia. Patu oli kuitenkin superhyvä lähiaikoihin verrattuna. Laitoin Patulle pitkästä aikaa suuhun ihan normaalin nivelkuolaimen.




Alkaa huomaamaan kuvistakin sen, että Patu on tosiaankin laihtunut jonkin verran. Kohta tarvii myös lyhyemmän satulavyön, sillä nyt se on molemmilta puolilta tokavikoissa ja vikoihin reikiin on aika vaikeaa kiristää. Heti huomaa mitä keskimäärin 3-4krt viikossa liikunta saa aikaan, heinämäärät pysyneet käytännössä samoina koko ajan.. Kuitenkin töitä on vielä edessä, jotta Patu olis normaalipainoinen hevonen.
lokakuu 2012, palailua aktiivisempaan treeniin
Mulla on työssäoppia enää 12 päivää jäljellä, joten kohta kun olen taas koko ajan täällä Kouvolan puolella, tulee Patun liikutus varmasti lisääntymään.

2 kommenttia: